Valoa tarvitsemme, se on selvää. Näköaisti on useimmalle meistä tärkein keino havaita ympäristöämme. Ja se perustuu siis valoon.
Luonto ei meille tarjoa aina tarpeaksi valoa. Siksi tuotamme sitä itse. Useimmiten sähkön avulla. Ja itse asiassa kohtuullisen suuri osa maailmassa tuotetusta sähköstä käytetään valaistukseen.
Ihmisten tuottamalla valolla on myös kääntöpuoli. Valaisemme ympäristöämme myös muualta kuin juuri siitä kohti, missä sitä oikeasti tarvitsemme.
Tämähän näkyy hyvin niistä avaruudessa otetuista valokuvista, joissa asutut alueet näkyvät valaituina. Se kaikki avaruudesta käsin näkyvä valo on hukattua energiaa. Kyseisiä kuvia ei siis kannattaisi ihastella vaan kauhistella.
Sen lisäksi, että hukkaamme paljon energiaa valaistuksessa, on tällä valosaasteeksi kutsutulla hävikillä myös oma vaikutuksena. Se vaikuttaa sekä kasveihin että eläimiin. Jopa ihmiseen.
Jos haluat perehtyä valosaasteeseen ja sen vaikutuksiin, lue esimerkiksi:
Johan Eklöf: Maailma ilman pimeää.
Valaistuksessa on aika nopeastikin siirrytty käyttämään led-valoja. Näissä on se hyvä puoli, että led-valojen hyötysuhde on paljon parempi kuin hehkulamppujen. Ja samoin käyttöikä on pitempi. Yleensä led-valoissa se itse ledi ei hajoa käytössä, vaan sitä ohjaava elektroniikka.
Mutta ei led-valojen tulo ole kaikkia ongelmia ratkaissut. Koska ne ovat pieniä ja edullisia toteuttaa, on käytettyjen lamppujen määrä samalla kasvanut. Helppoa ja edullista on ostaa pihaa valaisemaan satojen ledien valonauhoja.
Ajattelin tässä tarinassa nostaa esiin yhden valosaasteen näkökulman: tähtitaivas. Nimittäin, mitä enemmän valoa tuotamme ympäristössämme, sitä enemmän sitä siroaa ilmakehästä.
Ja siten taivas valaistuu samaan tapaan kuin se päivällä on kirkas Auringosta tulevan valon sirotessa, ja tehdessä taivaasta kirkkaan sinisen. Keinovalot vaan ovat väriltään erilaiset, himmeämmän kuin Aurinko, ja sirontaa tapahtuu eniten lähellä Maan pintaa.
Tämänhän näkee kaupunkien alueilla: edes kirkkaina öinä ei taivaalla näe kuin muutaman kirkkaimman tähden. Revontuliakaan harvemmin voi kaupungissa ihastella. Täällä maalla näkyy sentään vielä Linnunratakin. Saa vaikka valokuvankin siitä otettua ilman ylipääsemättömiä ongelmia.
Keinovalojen luomaa tähtitaivaan peittävää valoa mitataan niin sanotulla Bortlen asteikolla. Ja netistä voi myös katsoa, miten paljon valosaastetta löytyy mistäkin päin; tsekkaa www.lightpollutionmap.info. Jos vaikka haluaa etsiä sellaisen paikan, jossa tähtitaivasta voi oikeasti kunnolla ihailla.
Itse näköjään asun Bortle 3 alueella. Eli sangen pimeässä. Mutta kyllä täällä etenkin Joensuun kaupungin ja valtatie 6:n valot valaisevat pohjoista taivasta. Se näkyy hyvin tällä videolla. Tuo oranssi valo pilvissä on tuota keinovaloa. Eli valosaastetta.
Tähtivalokuvaajilla tuo valosaaste on ikävä riesa. Jos sitä haluaa välttää, niin täytyy mennä riittävän kauaksi asutuksista.
Tieteellisen tutkimuksen kannaltahan tuo ei niin vakava kysymys ole. Tutkimuskäytössä olevat teleskoopit ovat nykyisin paikoissa, jotka ovat riittävän kaukana asutuksesta. Osa jopa avaruudessa.
Kaupunkien keskustoissa olevat vanhat tähtitornit ovat lähinnä kelvollisia enää Auringon ja planeettojen katseluun.
Toki sitten voi joskus valosaasteen avulla saada jonkun kiinnostavan valokuvan aikaiseksi. Niin kuin tässä sattui onnekkaasti palanen valaistua pilveä horisontissa ja päällä selkeä taivas.
Ja sitten pala fysiikkaa:
Aikaisemmin kaupunkien liepeillä taivaalla näkynyt valosaaste ei itse asiassa ollut tähtiharrastajien kannalta yhtä hankala kuin nykyään.
Aiemmin yleisiä katuvaloissa käytettyjä valoja ovat olleet tuota oranssia valoa tuottavat suurpainenatriumlamput, ja sitä ennen elohopeahöyrylamput. Näiden valojen spektri on sellainen, että valoa ei synny tasaisesti kaikissa väreissä.
Tällöin on mahdollista käyttää kaukoputkissa suotimia, joilla poistetaan taivaalta tulevasta valosta ne värit (tai tarkemmin sanottuna aallonpituudet), joilla sitä valosaastetta on paljon. Ja jäljelle jäävissä spektrin alueissa tulee sen verran valoa, että jonkinlaisia valokuvia on voinut ottaa. Ammattilaiset jopa huikaisevia.
Mutta valkoisten led-valojen yleistyessä tilanne on toinen. Näiden spektri on toisenlainen, eikä siinä ole samanlaista valotonta osaa kuin noissa vanhoissa lampuissa.
Valkoisissa ledeissä valo tuotetaan useimmin sinisellä ledillä, josta sitten osa valosta muutetaan kaltaiseksi fluoresoivan aineen avulla. Nämä spektrit yhdessä kattavat aika lailla hyvin näkyvän valon alueen ilman valottomia aallonpituuskaistoja.
Tämän lamppujen muutoksen myötä tähtikuvaajilla käytössä olleet niin sanotut valosaastesuotimet muuttuvat pikku hiljaa hyödyttömiksi katulamppujen vaihtuessa ledeiksi. Ja kuvaaminen kaupunkien läheisyydessä käytännössä mahdottomaksi himmeämpien kohteiden osalta.
Ja toki entisestään tilannetta pahentaan aiemmin mainitsemani halpojen ledien innoittava valojen lisääminen vähän joka paikkaan. Seuraavan kerran kun sellaisen hankit, teet taas noiden kuvaajien harrastusta hiukan hankalammaksi – vaikka siitä valosta kenties on muuten iloa ja hyötyä.
Osa tähtikuvaajista onkin rakentanut kuvauskalustonsa maaseudulle, ja ohjaa laitteistoa sitten etänä.