Päätin aloittaa blogin. Tällaisen, jossa tulen yhdistelemään luontoa ja tiedettä. Tai teknologiaa. Tai mitä nyt milloinkin mieleeni tulee.
Tarkoituksena on, että jokaisessa laatimassani artikkelissa on luontoon tai luonnossa liikkumiseen liittyvä tarina. Ja sitten tarinan joukossa on myös jonkin verran tiedettä tai teknologiaa. Mutta yritän laatia tekstit siten, että niiden ymmärtäminen ei vaadi nörtteyttä tai tieteellisiä opintoja.
Ja otetaan jo tähän mukaan pieni näyte siitä, miten luontoa ja tiedettä voi yhdistellä. Ja käytän siinä tätä valokuvaa, jonka muokatun version etusivultakin löydät.
Kyseessä on valokuva, jonka kuvasin syksyllä 2017 lähirannassamme. Tuolloin oli ilmassa paljon pienhiukkasia. En tarkkaan muista silloista syytä niille, mutta normaalisti kyseessä on joko Saharasta tuulen mukana kantautunut hiekka tai Siperian metsäpalojen pienhiukkaset.
Jo edellisenä iltana kotiin tullessa taivas oli vastaavalla tavalla hyvin punainen. Mutta silloin en ehtinyt kameran kanssa rantaan ajoissa. Hienoin auringonlaskun hetki ehti jo mennä.
Kyseisenä iltana sitten kotiin tullessa huomasin yhtä voimakkaan iltaruskon taas olevan tulossa. Hain kameran sisältä, ja ajoin polkupyörällä rannalle. Sain juuri ja juuri kameran ajoissa valmiiksi ennen kuin paras hetki koitti, ja taivas värjäytyi punaiseksi.
Kyseinen hetki kesti vain muutaman minuutin. Kuvasin koko ajan. Ja sitten tästä tuli paras versio. Hienosti oli vielä tyyntä, jolloin järven pintakin oli hieno. Ja pieni usva kruunasi kuvan.
Ja sitten se tiedepätkä:
Auringon värihän on kellertävä. Väri määräytyy suoraan siitä, mikä on Auringon pinnan lämpötila. Kyseessä on niin sanottu mustan kappaleen säteilijän tapaus. Jos tiede enemmän kiinnostaa, niin aiheeseen voi tutustua lämpöopin ja kvanttimekaniikan parissa.
Kuvan Auringon valo sitten kulkee ilmakehässä, se siroaa ilmassa olevista hiukkasista. Lyhyemmät valon aallonpituudet siroavat voimakkaammin, ja siksi päivällä taivas näyttää siniseltä. Sitä eniten sironnutta sinistä osaa valosta näyttää tulevan joka suunnasta taivasta.
Kun sitten tämän sironnan takia suoraan Auringosta tulevasta valosta osa sinisestä valosta siroaa pois, jäljelle jää pitempiä aallonpituuksia, siis keltaista ja punaista.
Sironneen valon määrä riippuu siitä, miten paljon niitä hiukkasia on ilmassa ja siitä, miten pitkän matkan se valo kulkee ilmakehässä. Kun Aurinko on illalla matalla horisontissa, niin se suoraan Auringosta tuleva valo kulkee meille pitemmän matkan ilmakehän läpi. Ja siksi isompi osa siitä sinisestä valosta siroaa pois. Siksi auringonlasku näyttää punertavalta.
Nyt kun tuossa tapauksessa sitä pienhiukkasta oli paljon suurempi määrä kuin normaalisti, niin ensin se sininen valo sirosi pois näkyvistä. Mutta sitten sitä hiukkasta oli niin valtava määrä, että myös se punainen sirosi. Ja värjäsi taivaankin punaiseksi.
Punaisista, näyttävistä auringonlaskuista voit toki nauttia hyvin ilman tätä tiedettäkin. Mutta sitten kun uutisista kuulet, että metsäpalojen tai Saharan hiekan takia ilmassa on normaalia enemmän pienhiukkasia, niin kannatta kääntää katse illalla taivaalle.